Jotain kisailujen tapaista

Noh nyt me sitten kokeiltiin ja käytiin Rallytokon alokas luokassa, ja vieläpä ihan virallisissa kisoissa. Kisat pidettiin Hämeenlinnan kennelkerhon toimesta 29.8. Mua jännitti etukäteen melko paljon, koska sen kerran kun ollaan rallyssa startattu virallisissa puolivuotta sitten ei ollut kovin suuri menestys. Herkkä koira kun ottaa nokkiinsa jos ei palkaa tarpeeksi tieheästi tule. Noh nyt jännäsin todellakin onko tämä palkkaamisajan pidentämisen harjoittelu tepsinyt.

Heti aamusesta saatiinkin lähteä liikkeelle koska alokasluokka oli ensimmäine. Paikkana oli Suvipielinen Rengossa. Ilma oli mitä mahtavin aurinko paistoi eikä ollut vielä aamusta turhan kuuma. Noh paikalle ja ilmoittautumaa. Luca sai seurailla meininkiä autosta käsin. Oma kilpailunumero oli vasta 13 joten oli hyvin aikaa valmistautua. Katselin radan ensin paperilta ja kävin sen muutaman kerran paikallaan itse läpi, vaikutti oikein mukavalta ja meille sopivalta.

Rata oli jotakuinkin tälläinen jos ulkoa muistan. 1. Eteen istumaan vasemmalta sivulle istumaan. 2. askel oikealla 3. 270 astetta vasemmalle 4. koira eteen istumaan peruuttukset ( 1,2,3) 5. koira eteen vasemmalta sivulle 6. 180 astetta vasempaan 7.spiraali vasemmalle 8.istu, kierrä koira 9 nyt en muista mikä tässä oli 10.360 oikealle 11. täyskäännös 12. istu, maahan.

Paikka oli meille ihan vieras, suorituspaikka oli hiekkapohjainen kenttä. Kuitekin ympärillä hieman metsää, sihteerien teltta jne. eli hieman häiriötäkin. Kävin itse kävelemässä radan kolmeen kertaan niin kuin sen mielessäni kuvittelin suorittavani, näin muistaisin suurinpiirtein jo etukäteen ulkoa radan, mikäli jotain odottamatonta tapahtuu. Aloiteltiin lenkkeilemällä hieman lähimaastossa, tämän jälkeen sitten rupesinkin jo valmistautuman kehään tekemällä samoja juttuja mitä radalla oli. Ensimmäisen pari minuuttia tuntui ettei tuu mitään, mutta sitten koira rupesikin tekemää ja melko nopeasti olikin jo meijän vuoro.

Radalta

Noh ei siinä mitään kehää kohden ja viimeinen kunnon palkkaus ennen kehää. Lähtökyltille ja kysymykseen " oletko valmis" vastasin jopa hymyillen ilman sen suurempia jännityksiä olen. Johtuiko sitten siitä että oli melko varma olo, vai siitä että koiralla oli hyvä päivä lähti ensimmäinen kyltti tosi hyvin liikkeelle. Ääneen kehuminen tuntui saavan koiraan vauhtia. 270 astetta koira hetkellisesti herpaantui ja nuuskutti maata, mutta äänellä sain sen lähes samantien mukaan. Koira edessä peruutuksetkin askeleittain onnistui hyvin samoin käännös. Spiraalilla sain hyvin koiraa pidettyä kontaktilla ja ajattelin jopa hetken mielessäni että tämähän voi jopa onnistua, koira näytti siltä että sillä on kivaa. istumiset meni hyvin. 360 käännös tuotti pienen hankaluuden koira jäi hetkeksi tuijottamaan telttaa, tuomaria ja sihteeriä, no mutta pienellä jalkojen tömistelyllä selvittiin! Johtuiko sitten siitä että kehuin kun olin niin tyytyväinen ettei hihnaa tarvinnut käyttää vai mistä mutta koira teki loppuun ihan super hyvin. 

Maaliin tultua fiilis ihan mahtava. Koira toimi, se kuunteli ja oli tosiaan tekemässä hommia. Ja äkkiä kiiruhdettiin omalle palkalle :) ja siitäkös Luca tykkäs. Vaikka tuntui että rata meni hyvin, meni sitä silti niin sumussa, että mietin että teinköhän kaikki tehtävät oikein tms. Mutta sitten taas muistin palata maanpinnalle ja kehua itseäni ja Lucaa tuli sitten ohjaajan mokia tai ei, Luca teki niin asenteella että tästä piti olla todella iloinen.

radalla

Tyytyväinen kyllä olin, ja iloinenkin asiat pitää suhteuttaa ja tiedän itsekkin että tää ei olis ollu joskus mitenkään mahdollista. Ja toiseksi koiralla oli tekemisen meininki se ei tehnyt vain siksi että mä pyysin, ( tai no tekeekö shiba välttämättä kovin helposti muutenkaan :D ) mutta se näytti siltä että sillä oli kivaa.

Joonas kävikin heti kärkkymässä pisteitä kun niitä merkattiin ja kyllä, hämmästyin suuresti 96! Olin niin tyytyväinen, suurempia virheitä ei siis sattunut, enkä suorittanut mitään kylttiä väärin ja vielä kaikenlisäksi koira ihan loistava. Miinuspisteet tulivatkin puuttelisista yhteistyö kohdista ( nuuskiminen, ja pällistely) lisä kommenttina oli tuomarilta " taitava koirakko". Se tuntui niin kivalta, koska Lucahan on taitava, se on vaan eri asia jaksaako sitä aina tuoda esille.

No me nautiskeltiin kahvia ja Luca herkkujaan ja melko nopeasti alokasluokka olikin jo ohi. Yhtään ei tullu seurattua oikein muiden rataakaan kun jälki jännityksestä koitin selvitä. Kun tuomari sitten alko jakaa kisa-arvosteluja oltiinkin Lucan kanssa yllättäen sijalla 3. Olipa hienoa :) Sinne me päästiin palkintoriviin :D Enkä tosiaan olisi uskonut. Oon kyllä aina sanonut monessakin jutussa että sillon jos Lucalla on hyvä päivä ja kaikki on kohdillaan niin se voi tehdä todella hyviä tuloksia ja pärjätäkkin. Upeeta kerrankin että myös meni näin että joku näki meidän sen osaavammankin puolen.

Palkinnoiksi Luca sai pallon ja ohjaaja suklaata sekä todella kauniin kastehelmit tuikkukipon :) Upeat palkinnot oli. Ja upeita suorituksia oli muillakin. Kyllä oli tsemppaavaa lähteä kotia kohden. Automatkalla pohdiskelin paljon sitä, mistä se johtui että tänään onnistuttiin. Luulen että siitä, että meillä molemmilla oli täysin onnistunut valmistautuminen ennen itse suoritusta, se oli varmasti suuressa osassa, sekä molemmilla oli hyvä päivä.

Bonuksena oli kyllä vielä Lucan älyttömän hieno käytös koko kilpailun ajan. Sen rähjäpuolesta ei tälläkään kertaa onneksi ollut merkkiäkään. Noh eiköhän me lähdetä sitä RTK1  tavoittelemaan, tuskin se mahdotonta on, pitkä matka varmasti, sillä en itse vahvasti usko seuraavalla kerralla välttämättä näin hyvin menevän :) Mutta sitä kohti, tavoitteita täytyy olla.

Kisasuorituksen jälkeen

Noh viime sunnuntaina 20.9 käytiin sitten koskaan, ikinä ensimmäistä kertaa möllikoiratanssikisoissa. Uskaliaana ilmoitin meidät Akaalla pidettäviin möllikisoihin kun rallykisat menivät niin kivasti. Ohjelma kun on ollut kasassa jo pidemmän aikaa samoin musiikkikin. No viime viikko tuli, ja töissä oli kiireitä pyrin kuitenkin joka ilta hieman reenaamaan ohjelman eri osia. Koira tuntu ehkä vähän laiskaltakin. Jostakin syystä meille ei aikataulua tullut ja ehdin jo ajatellakkin että ehkä ilmoittautuminen ei mennyt perille. No lauantaina sain viestin ja aikataulun ja olihin se mennyt perille. Ei siinä sitten muu auttanut kuin : Tulta päin!

Palkintojen jako takana

Tulosten odottelua

Freestylin startti ja mölliluokka alkoi klo: 13 joten oltiin paikan päällä noin 45 min ennen. Olin ihan pihalla kaikesta ja hieman epäselvästi ymmärsin asioita. Mentiin 20 minuuttia vaille sisään halliin koiran ja kamojen kanssa, ja jotenkin siinä ahdistuksessa multa menikin ohi että ilmeisesti meidän lämmittely olikin jo alkanut, enkä ollut sitä kuullut koska olin ulkona. Odottelin siinä että kyllä ne varmaan kohta kutsuu koska kello kymmentä vaille. Mutta ilmeisesti lämppäämään oli päässyt hieman aiemmin ja mä olin tyylikkäästi vielä ulkona koiran kanssa ja multa jäi se lämmittely ihan väiin. ( oma moka tietenkin, kun en tajunnut seurata kelloa ja tiedustella onko aikataulu kovin paljon edellä) Ja tosiaan sisältä ei ulos kuulunut tietenkään se että kuulutettiin lämmittelyyn, ja luulin että ne oli jotain toisia koiria.

Noh sitten kävikin viittä vaille kutsu kehään. Menin hieman hämilleni enkä osannut sanoa muuta kun että tulossa. Olisi pitänyt vaan rohkeasti avata suu ja sanoa että saadaanko käydä hetki lämppäämässä kun vielä viisi minuuttia aikaa. Mutta tyhmä kun on. Ei siinä mitään, onneksi olin hetken tehny siellä takana kontakti juttuja ja koira tuntu suht hyvältä. Ei muuta kun kehän viereen. Hihna irti ( kyllä mä päästin sen irti sen enempiä miettimättä) ja kehään. Noh huomasinhan mä heti että nyt ei varmaan ihan onnistu täydellisesti, koska täysin vieras paikka, matossa paljon hajuja jne. Mutta ei siinä muuta kun voi yrittää. Puoliminuuttia alkuohjelmasta meni ihan täysin siihen että yritin saada koiran mukaan, hylkäsin heti koko alkuohjelma koreografian ja sovelsin sen mukaan miten sain koiran mukaan. Niiden parin tempun jälkeen koira hieman tsemppas ja sain sitä mukaan. Loppua kohden pystyin jo tekemään ohjelmaan kuuluvaakin koreografiaa ja loppuasentoon koira tuli hyvin ja kun esitys oli ohi oli Luca ihan sitä mieltä että : hei mitäs me tehään, me tultiin tänne tekee jotain, sano mitä mä teen, sano,sano. Noh hienolla seuruulla pois kehästä ja omalle häkille asti :D

Jep no ensimmäine ajatus oli että joo, noh nyt kaikki luulee että me ei oikeesti osata mitään, eikä oltu reenattu tms. Sitte alko ärsyttää se verrahomma, koska itte näin heti ohjelman lopussa että homma olisi paremmin toiminu jo heti siinäkin vaiheessa. Verkkaamalla olisin varmasti saanu Lucan tutustutettua paikkaan ja olisi varmasti tehny paremmin. Ärsytys oli valtava, varsinkin se että kun itse tietää että Luca osaa ja se on niin hitsin mahtava sitten kun se tekee. Olisin halunnut että muut olisi nähny sen miten taitava Luca on ja mun takia se ei saanut mahdollisuutta.

No hetken tätä nieleskeltyä. Mietin taas hieman laajemmalla perspektiivillä. Okei hei Luca käyttäytyi hirveän hienosti vaikka paikalla oli paljon ihmisiä, paljon koiria ihan vieras paikka, eikä Luca ole koskaan ollu tän kaltaisessa sisätilassa harrastelemassa. Luca kuitenkin yritti parhaansa heti kun se alku jännitykseltään pystyi. Se pötkötteli rauhassa omassa häkissä. Mä pystyin päästämään sen irti hihnasta, ja vaikka se ei ihan täysin ollu alussa mun kanssa hommissa, se ei kuitenkaan hetkeäkään suunnitellu lähtevänsä tai karkaavansa kehästä. Me oltiin yli puoliminuuttia siellä kehässä ja yritettiin rääppiä jotain, mutta kuitenkin se tuli mun perässä ja oli tekevinään jotain, ja loppuakohden jos ohjelma olis ollu puoliminuuttia pidempi oltais varmasti koottu ittemme. :) 

Olisiko tämä onnistunut vaikka kaks vuotta sitten tai vuosi sitten. Tuskin. Taas piti vaan palata perustasolle ja miettiä sitä miten paljon oikeesti ollaan edistytty. Opin paljon tästäkin kerrasta ja seuraavalla kerralla olen varmasti paljon varmempi jo heti alkujutuissakin. Meille valmistautuminen, lämmittely ja se omien reenirutiinien tekeminen ennen suoritusta on varmasti todella tärkeää ja sen avulla uskon että me pystytää vielä onnistumaan tälläkin saralla. Myös katsoessa Lucaa joka odotteli niin tyytyväisenä häkissään ja oli innoissaan kun kehästä poistuttiin että teki kunnon seuraamistakin tajusin että ei se Lucalle ollu iso pettymys, ei sillä ollu ikävää. Se vaan lämpeni loppua kohden ja loppujen lopuksiha se teki sen valinnan että se oli mun kanssa siellä kehässä kaikesta huolimatta, vaikka mä en sille siihen hyviä pohjia luonutkaan. Ja se olisi todella voinut lähteä sieltä jos se olis halunnu.

toiset teki toistaan hienompia suorituksia. Olimme siis ihan starttiluokassa joka oli tarkoitettu tälläisille koirakoille jotka eivät koskaan ole kilpailleet. Noh arvostelu oli tosiaan hyvin sen mukainen mitä meidän "esitys" myös oli, enpä mä kummempia odottanut. Harmitti taas vaan itse vietävästi, koska annettiin niin paljon huonompi kuva meidän tasosta sekä näytetiin siltä että ei ikinä oltais reenattu. Ei voinu kun hammasta purra ja todeta että tämä koira on hieman haastava ja vielä täytyy vaan reenata ja seuraavalla kerralla olen niin ajoissa paikalla etten jää mistään paitsi :D. Ja edelleenkin ajattelen mielessäni, että kyllä se Luca pienen myrskyvaroituksen antoi nyt, ja aivan varmasti jos näitä möllikisoja jatkossa järjestetään aiotaan kyllä osallistua, me ei tästä lannistuta.

Palkinnot menivät kyllä ansaitusti kaikille niille jotka olivat parhaita ja monilla oli kyllä niin hienoja esityksiä. Koiratanssi on muutenkin erittäin mukava ja rennon oloinen laji harrastaa ihan näin myös kisatilanteessa. ihmiset olivat mukavia, kaikki seurasivat toisten esityksiä ja kannustivat.

Luca suorituksen jälkeen odottelemassa kisojen loppumista :)

Kokemuksena siis mahtava reissu. Hyvä että lähdettiin. Opin taas paljon uutta itsestäni ja Lucasta. Tämä oli hyvä päivä, ja toivon todellakin että nämä hyvät päivät jatkuvat ja koiran kanssa tekemisen varmuus säilyisi ja vielä kasvaisi lisää. Olen ylpeä Lucasta ja sen upeasta käytöksestä kisapaikalla :) !!! <3 Kova musiikkikaan ei sitä häirinnyt ja miten hienosti se rentoutui omaan häkkiin täysin vieraassa paikassa. Kotimatka sujui Lucalta kuorsaten. Nyt sitten tämä viikko otetaankin rennosti kun mulla pitkä yövuoroputki edessä. Lauantai iltapäiväksi ja illaksi menenkin talkoilemaan oman seuran agikisoihin ja  sunnuntaina ajateltiin ehkä käydä mätsärissä kun kerrankin täällä kotikulmilla sellainen järjestetään. Nyt sitte reippaasti kohti uusia tuulia.

pohdiskelua

No niin päätin sitten rohkaista itseni ja ilmoitin meidä virallisiin rallytokokisoihin. Pieni ja ahdistavan laatuinen paniikki kerkesi jo muutaman kerran mieleeni iskeä. Minulla on monesti tapana maalailla mielessäni asiat niin pahaksi kuin ne ikinä mahdollisesti voisivat olla. Olen myös perusluonteeltani melko pessimisti. Tämä asian kanssa onkin ollut paljon ja vielä paljon enemmän työstettävää. Myöskin koska oma itsevarmuus koiran suhteen on ollut aika heikko aiemmin olen monesti pelännyt pahinta.

Miksi sitten pelkään? Tai mitä oikein pelkään? Olen monesti miettinyt ja pohtinut asiaa. Epäonnistumisen pelko on suuri. Ja tällä en nyt tarkoita epäonnistumista esimerkiksi kisaradalla, ei se on vielä pientä. Enemmän pelkään sitä että jokin muu menee pieleen, se että koirani käyttäytyy huonosti tai aiheutan jonkun muun suorituksella, valmistautumiselle tai jotenkin muuten haittaa.

Näihin asioihin suurena syynä on se, että Luca ei todellakaan tule toimeen koirien kanssa yhtäkkiä. Tottelu ym. pitää tehdä rauhassa. Lucan kohdalla erilaisissa tilanteissa missä sen kanssa toimitaan ( harjoitukset, kilpailut, mätsärit) minun täytyy olla varma siitä että koira kuuntelee mua ja on motivoitavissa vaihtamaan kiinnostus aina minuun häiriönkin alla, tämä on ainut tapa selviytyä.

Pikkuhiljaa olen alkanut luottaa sekä muuttaa asennettani. Ja olen siinä joten kuten onnistunutkin. Osaan ajatella silloin tällöin jo hieman positiivisemmin ja luottaa koiraani. Tänä kesänä, ja alku syksynä on tapahtunut paljon sellaisia hyviä kokemuksia ( motivaatiokoulutus ym.) joissa olen nähnyt se että kun itse lähden oikealla asenteella ja luotan koiraani sekin tekee samoin. Olen myös tietoisesti alkanut tehdä positiivisia ajatusharjoituksia mielessäni silloin tällöin ja myös tietoisesti ajatellut, että pitkälle ollaan jo tultu lähtötilanteesta. Joskus pitää muistaa kannustaa myös itseään, vaikka se vaikeaa onkin. Se että on nyrtynyt ja myöntänyt ettei osaa on auttanut paljon. Olemme käyneet erilaisissa koultuksissa, tavanneet erilaisia huippuja koiraihmisiä jotka ovat auttaneet eteenpäin ( mm. Miira Hellsten, Jirkka Vierimaa, Jaana Rajamäki) ja kaikki ne huiput ihmiset jotka ovat meitä koiraharrastuksissa ohjanneet ( viimeisen kahden vuoden aikana) näiltä ihmisiltä ollaan saatu se apua ja suunta mitä kohden mennä.

Ajattelin joskus ettei Luca "puhu kovin hyvää koiraa". Ollessamme BAT-seminaarissa keväällä kuuntelin yhden toisen koiranomistajan pohdintaa ja pystyin täysin samaistumaan siihen. Hän sanoi: " oon aina ajatellut ettei mun koira osaa puhua koiraa, mutta totuus taitaakin olla että mä en vaan ole osannut huomata sitä miten se puhuu". Se oli kuin naulankantaan. Monet alkuperäisrodut ovat melko vaikeita lukea ilmeiltään, ne eivät välttämättä näytä " tunteitaan niin näkyvästi kuin esim jotkut muut rodut"

Se että on oppinut lukemaan koiraansa ja sen antamia merkkejä on auttanut mua todella paljon. Sen ansiosta pystyn ennakoimaan monia tilanteita niin paljon etukäteen että mitään ei käy. Aika moni ihminen on sanonut että Luca on hyvin käyttäytyvä koira ja varmasti myös moni on ajatellut että mitä mä aina jaksan puhua siitä miten sen kanssa pitää olla tarkkana, miten sen kanssa pitää aina keskittyä ja että en voi täysin luottaa siihen ym. Tätäkin asiaa olen pohtinut paljon ja olen pahoillani jos olen kuulostanut jotenkin ärsyttävältä tms. Totuus on kuitenkin se, että Lucassa on edelleenkin se reaktiivinenpuoli, mutta me olemme vain oppineet toimimaan sen kanssa niin, ettei sen tarvitse sitä reaktiivistapuoltaan käyttää enää. Ollaan pyritty ennakoimaan asioita niin paljon ettei se puoli koiran käytöksestä enää vahvistuisi.

Takapakkia tulee tietenkin aina välillä. Välillä tulee sellaisia tilanteita niin nopeasti esim. lenkillä ettei niihin pysty ennalta valitautumaan sillä hetkellä asiat tapahtuva sekunneissa. Tällöin on vain toimittava niin nopeasti kuin pystyy ja parhaansa mukaan.

Miten sitten tarkkailen koiraani. Tarkkailen sitä koko ajan silloin kun ei olla sen täydellä mukavuusalueella. Lucan korvat kertoo siitä tosi paljon. Se liikuttelee niitä tosi, tosi paljon eri suuntiin, ensimmäisenä se oikeastaan reagoi korvilla. Sen jälkeen se jännittyy tai kiinnittää katseensa tiukasti johonkin. Tässä kohdassa on jo puututtava ja pyydettävä koiran huomio itseen, tällä tavoin pystyn parhaiten ennakoimaan tilanteita.

Myöskin jos joku haluaa esim. silittää Lucaa ( nyt puhutaan ihan täysin vieraista ihmisistä) huomaan lähes samantien Lucan eleistä voiko ihminen silittää sitä vai täytyykö minun sanoa että tämä tyytyy vain katselemaan ja syöttelemään namia koiralle. Jos Luca pitää tästä ihmisestä samantien se monesti vienosti heiluttaa häntäänsä, ja menee pää matalammalla oma ehtoisesti iloisesti katsomaan. Jos sitä jännittää se monesti jää seisomaan antaa kyllä ihmisen olla ihan lähellä mutta monesti kääntää päätään sivulle ( poispäin ihmisestä) tällöin kun nään heti ettei Luca oikein nyt lämpiä sanon että koira ei pidä vieraiden ihmisten silittelystä ja yleensä ihmiset ymmärtävä. Kuitenkin on edelleen ihmisiä jotka eivät aina heti ymmärrä sitä että koira ei välttämättä nauti siitä että sitä kuka vaan ihminen rapsuttelee tms. tällöin saan myös hieman paheksuvia katseita. Yritän tällätteissä tilanteissa sitä, että annan ihmisille namia ja he antavat sitä Lucalle jolloin koira saa heistä mukavamman vaikutelman.

Lucaa koulutetaan paljon positiivisella vahvistamisella ja sitä pelottavissa tilanteissa vastaehdollistamalla ja totuttamalla. Kun kerron tämän asian joillekkin tulee sellainen olo, että he ajattelevat että Lucalla ei ole minkäänlaisia rajoja. Voi kyllä sillä on. Sillä on ollut pienestä asti tietyissä asioissa hyvin tiukat rajat. Esimerkiksi kylään tulevia ei rynnätä eteiseen vastaan, pöydästä ei saa mitään, ulkoa sisälle tultaessa se odottaa istuen niin kauan oven ulkopuolella että se pyydetään sisää, se odottaa aina vapaa käskyä että saa ottaa mitä tahansa syötävää, se tottelee "pois" käskyä kun se menee jonnekkin minne sillä ei ole asiaa.

Lucaa ei voi pakottaa mihinkään, koska sillä on epävarmuutta. Asiat täytyy tehdä aina niin että se on sellaisessa mielentilassa että toiminta voi onnistua. Hätäily, ärsyyntyminen ja komentelu ei auta. Tällöin koira ottaa vielä tiukemmin kieltäytyvän asenteen. Sillä että ollaan yhdessä totuteltu näihin ikäviin juttuihin vähitellen haastetta lisäten olen huomannut että koira on saanut itsevarmuutta ja luottaa vaikeammissakin tilanteissa koko ajan paremmin muhun.

Meidän elämää on oikeasti helpottanut tämä ennakoiminen ja koiranlukeminen. En edelleenkään voi sanoa osaavani lukea  koiria, mutta luulen osaavani melko hyvin lukea Lucaa. Se riittää minulle. Asioista selvää ottaminen ja opetusmetodeihin ja erialisiin teorioihin perehtyminen on auttanut näkeämää asioita erilailla. On ollut mahtavaa huomata että oma mielikin on parempi kun koira voi olla suuriman osan elämästään suuremmin stressaamatta. Uskon että pikkuhiljaa pääsemme parempiin ja parempiin tuloksiin. Joka päivä opin jotain uutta ja joka päivä tulee tarve oppia lisää näistä hienoista eläimistä.

Sen avulla että olen oppinut ymmärtämään jollain tasolla koiraani ja sen olemusta ja luonnetta olen itse muuttunut itsevarmemmaksi, hieman. Tämä on myös vastapainoisesti auttanut Lucaa koska se aistii itsevarmemman olomukseni.

Tämä oli meidän tapamme päästä eteenpäin ja oppia. Ja Lucan ansiosta olen joutunut oikeasti ottamaan asioista selvää, opettelemaan, nöyrtymään ja taas opettelemaan. Koen nyt olevani jo hieman parempi koiranomistaja kuin parisen vuotta sitten. Tähän ovat olleet osallisena kaikki ne huiput ihmistyypit jotka ovat meitä matkanvarrella auttaneet ja varmasti tulevat jatkossakin auttamaan.

Ja uskon edelleen siihen että niin monta kuin on erilaista koiraa, on myös erilaista ihmistä ja koulutustapaa. Ja itselläni ei ole niin paljon tietoa ja kokemusta että voisin kertoa mikä toimii kenellekkin, mutta meillä on nyt toistaiseksi ainakin hyvä linja.

Seuraavassa postauksessa tulee tietoa siitä minte ne rallykisat sitte menikää....

Motivaatiota etsimässä?

15.8 lauantaina liian aikaisin aamulla ( ainakin Joonaksen mielestä) startattiin auton nokka kohti Ylöjärveä ja Shiba yhdistyksen järjestämää motivaatiokoulutusta. Kouluttajan toimi Ylöjärven Koirakoutsin Mika Jalonen. Paikalle oli saapunut yhteensä kahdeksan koiraa omistajineen sekä muita shibaihmisiä.

Matka sujui hyvin. Luca lähti yllättävän hyvin heti aikaisin aamusta liikkeelle. Kai se ymmärsi että nyt ollaan menossa jonnekkin muualle kuin aamulenkille. Meidän omassa autossa ilmenikin juuri edeltävänä iltana jotakin häikkää joten matkaan lähdettiin vanhempiemme autolla. Onneksi saatiin auto lainaan eikä tarvinnut jättää koko juttua väliin. Mua kyllä melkolailla jännitti, miksi? Sitä en tiedä, ainahan mä jännitän että kuinka me selvitään erilaisista tilanteista. Paikalla käytiin Lucan kanssa aamulenkillä kun oltiin hyvissä ajoin perillä. Luca sai moikata pihalla kasvattajansa ja muut ihanat, tutut ihmiset. Sen jälkeen oma häkki kainaloon ja koiran ja ei kun hallin syövereihin. No hyvinhän se sujui. Lucan oma häkki on sille jo sellainen turvapaikka, että se meni sinne suorilta ja kävi heti tyytyväisenä odottelemaan.

Aluksi Mika piti pienimuotoisen teoriaosuuden missä käytiin läpi ihan perusjuttuja siitä mitä motivaatio on, mihin sitä tarvitaan, miten se rakentuu ja mihin se vaikuttaa. Shiboista suurin osa on sellaisia jotka tarvitsevat hyvän motivaattorin omasta mielestään, jotta he viitsivät tehdä mitä niiltä pyydetään.

Koirien kanssa työskenneltiin yksin ja hieman yhdessäkin. Harjoiteltiin hihnassa kävelyitä vetämättä, ohituksia. Käytiin myös läpi erilaisia pieniä kivoja juttuja mitä voi koirien kanssa kotonakin harrastaa. Parisen koiran omistajat  meidän lisäksi kertoivat harjoittelevansa ja kilpailevansa, joten oli kiva että koulutus oli maanläheinen. Päivä oli pitkä se kesti klo:10- 18. Luca jaksoi yllättävän hyvin, vielä päivän päätteeksi annettiin pieni näyte meidän ajatustyön asteella olevasta koiratanssistamme. Luca jaksoi yllättävän hyvin, vaikkakin ihan loppuvaiheessa huomasi maassa olevan jotain herkkuja ja jäi niitä nuuhkimaan. Sain kuitenkin koiran vielä kannusteltua siitä mukaan ja saatiin lopeteltua helpoitettu harjoitust hyvillä mielin. Luca oli kyllä hieno ja teki tosi tosi hienosti vaikka pitkä päivä oli jo takana.

Kyllä koirasta huomasi että se väsynytkin oli, mutta silti jaksoi loppuun asti käyttäyty asiallisesti ja erittäin hyvin. Kotimatkalla käytiin vielä porukala syömässä ja sitten ajeltiinkin tyytyväisenä kotiin nukkumaan :)

Kerron vielä hieman tarkemmin siitä miten Lucaa motivoidaan tekemään yleensäkkään yhtään mitään. on ollut mukava huomata kuinka koirasta on tullut rohkeampi, luottavaisempi ja oma-aloitteisempi kun motivoiminen on onnistunut ja itse olen oppinut palkkaamaan sitä oikea aikaisesti. Myös tällä hetkellä pyrimme hyvin vahvasti siihen että Luca itse tarjoaisi jotain toimintoa ja siitä päästäisiin sitä opettamaan oikeaan suuntaan palkkaamalla oikeasta toiminnasta. Ikäviin, pelottaviin ja Lucan mielestä inhottaviin asioihin me on pyritty Lucaa vaan siedättämään ja vastaehdollistamaan. Ja se onkin ollut esim. toisten koirien ohi menemisessä, kohtaamisessa jne. yleensäkkin ihan reenamisessa erittäin tärkeä homma. Kun Luca on huomannu että onkin kannattavampaa ottaa ohjaajalta sitä herkkua ennemmin kun kyttäillä muita koiria. Edelleenkin tulee takapakkeja, mutta yritetään tosi paljon myös ennakoida sellatteita tilanteita missä niitä mahdollisesti voisi tulla.

Luca reenaamassa.

Lucan motivaatio työntekemiseen on löytynyt melko yksinkertaisilla menetelmillä. Koira saa lähes kaiken päivän ruokansa "työllä". Tämä on osoittautunut myös hyväksi tavaksi säännöstellä ja huolehtia koiran painosta ( mikä meinaan leikkaamisen jälkeen on Lucalla ollut ongelma). Kotona hommia tehdään aina ihan perusruokanappuloilla, lenkeillä on aina varoiksi joku lihatikku mukana vaativia tilanteita varten. Reeneissä käytetään yleensä possukieltä, broilerin sydäntä, nakkia, lihapullia. Ensimmäisiä näistä suosin ennemmin koska ovat koiralle terveellisempiä kuin kaupan nakit ja lihapullat, joskus on kuitenkin helpompi hakea se nakkipaketti ;) Kisoissa ja erityisvaativissa tilanteissa käytän vielä aika-ajoin ihan maksamakkaraa, mitä Luca ei pysty vastustamaan.

Eri koirat siis motivoituvat eri asioista. Luca motivoituu parhaiten ruuasta ja hieman nälkäisenä vielä, tekee todella tosissaan. Leikkiminen ei varsinaisesti Lucaa motivoi ja riippuukin hyvin hetkestä ja päivästä leikkiikö se. Lucalla on oikeastaan vain yksi lelu mitä voisin sanoa sellaiseksi minkä se kelpuuttaa palkaksi ja se on pienen pieni vinkupallo ja niitä löytyy meiltä kotoa kolme.

"mitä se nyt taas vaatii multa"

Pakko lisätä tähän siis vielä että Luca saa ihan normaalisti ja riittävästi ruokaa. Se ei kärsi siitä että se tekee päivitäin jotain ruokansa eteen, se arvostaa sitä paljon enemmän kuin silloin kun se sai sen vain kuppiin suoraan. Tällöin myös koiran motivoiminen oli vaikeampaa koska ei sitä kiinnostanut syödä herkkujakaan niin valtavasti, kun se oli jo täysin kylläinen tai tiesi saavansa oman ruokansa hetken päästä. Yleensä Luca saa osan tästä edellisiltana valmiiksi mitatusta ruuasta aamulla tai päivällä älypeleihinsä kun me lähdetään esim. töihin.