pohdiskelua

No niin päätin sitten rohkaista itseni ja ilmoitin meidä virallisiin rallytokokisoihin. Pieni ja ahdistavan laatuinen paniikki kerkesi jo muutaman kerran mieleeni iskeä. Minulla on monesti tapana maalailla mielessäni asiat niin pahaksi kuin ne ikinä mahdollisesti voisivat olla. Olen myös perusluonteeltani melko pessimisti. Tämä asian kanssa onkin ollut paljon ja vielä paljon enemmän työstettävää. Myöskin koska oma itsevarmuus koiran suhteen on ollut aika heikko aiemmin olen monesti pelännyt pahinta.

Miksi sitten pelkään? Tai mitä oikein pelkään? Olen monesti miettinyt ja pohtinut asiaa. Epäonnistumisen pelko on suuri. Ja tällä en nyt tarkoita epäonnistumista esimerkiksi kisaradalla, ei se on vielä pientä. Enemmän pelkään sitä että jokin muu menee pieleen, se että koirani käyttäytyy huonosti tai aiheutan jonkun muun suorituksella, valmistautumiselle tai jotenkin muuten haittaa.

Näihin asioihin suurena syynä on se, että Luca ei todellakaan tule toimeen koirien kanssa yhtäkkiä. Tottelu ym. pitää tehdä rauhassa. Lucan kohdalla erilaisissa tilanteissa missä sen kanssa toimitaan ( harjoitukset, kilpailut, mätsärit) minun täytyy olla varma siitä että koira kuuntelee mua ja on motivoitavissa vaihtamaan kiinnostus aina minuun häiriönkin alla, tämä on ainut tapa selviytyä.

Pikkuhiljaa olen alkanut luottaa sekä muuttaa asennettani. Ja olen siinä joten kuten onnistunutkin. Osaan ajatella silloin tällöin jo hieman positiivisemmin ja luottaa koiraani. Tänä kesänä, ja alku syksynä on tapahtunut paljon sellaisia hyviä kokemuksia ( motivaatiokoulutus ym.) joissa olen nähnyt se että kun itse lähden oikealla asenteella ja luotan koiraani sekin tekee samoin. Olen myös tietoisesti alkanut tehdä positiivisia ajatusharjoituksia mielessäni silloin tällöin ja myös tietoisesti ajatellut, että pitkälle ollaan jo tultu lähtötilanteesta. Joskus pitää muistaa kannustaa myös itseään, vaikka se vaikeaa onkin. Se että on nyrtynyt ja myöntänyt ettei osaa on auttanut paljon. Olemme käyneet erilaisissa koultuksissa, tavanneet erilaisia huippuja koiraihmisiä jotka ovat auttaneet eteenpäin ( mm. Miira Hellsten, Jirkka Vierimaa, Jaana Rajamäki) ja kaikki ne huiput ihmiset jotka ovat meitä koiraharrastuksissa ohjanneet ( viimeisen kahden vuoden aikana) näiltä ihmisiltä ollaan saatu se apua ja suunta mitä kohden mennä.

Ajattelin joskus ettei Luca "puhu kovin hyvää koiraa". Ollessamme BAT-seminaarissa keväällä kuuntelin yhden toisen koiranomistajan pohdintaa ja pystyin täysin samaistumaan siihen. Hän sanoi: " oon aina ajatellut ettei mun koira osaa puhua koiraa, mutta totuus taitaakin olla että mä en vaan ole osannut huomata sitä miten se puhuu". Se oli kuin naulankantaan. Monet alkuperäisrodut ovat melko vaikeita lukea ilmeiltään, ne eivät välttämättä näytä " tunteitaan niin näkyvästi kuin esim jotkut muut rodut"

Se että on oppinut lukemaan koiraansa ja sen antamia merkkejä on auttanut mua todella paljon. Sen ansiosta pystyn ennakoimaan monia tilanteita niin paljon etukäteen että mitään ei käy. Aika moni ihminen on sanonut että Luca on hyvin käyttäytyvä koira ja varmasti myös moni on ajatellut että mitä mä aina jaksan puhua siitä miten sen kanssa pitää olla tarkkana, miten sen kanssa pitää aina keskittyä ja että en voi täysin luottaa siihen ym. Tätäkin asiaa olen pohtinut paljon ja olen pahoillani jos olen kuulostanut jotenkin ärsyttävältä tms. Totuus on kuitenkin se, että Lucassa on edelleenkin se reaktiivinenpuoli, mutta me olemme vain oppineet toimimaan sen kanssa niin, ettei sen tarvitse sitä reaktiivistapuoltaan käyttää enää. Ollaan pyritty ennakoimaan asioita niin paljon ettei se puoli koiran käytöksestä enää vahvistuisi.

Takapakkia tulee tietenkin aina välillä. Välillä tulee sellaisia tilanteita niin nopeasti esim. lenkillä ettei niihin pysty ennalta valitautumaan sillä hetkellä asiat tapahtuva sekunneissa. Tällöin on vain toimittava niin nopeasti kuin pystyy ja parhaansa mukaan.

Miten sitten tarkkailen koiraani. Tarkkailen sitä koko ajan silloin kun ei olla sen täydellä mukavuusalueella. Lucan korvat kertoo siitä tosi paljon. Se liikuttelee niitä tosi, tosi paljon eri suuntiin, ensimmäisenä se oikeastaan reagoi korvilla. Sen jälkeen se jännittyy tai kiinnittää katseensa tiukasti johonkin. Tässä kohdassa on jo puututtava ja pyydettävä koiran huomio itseen, tällä tavoin pystyn parhaiten ennakoimaan tilanteita.

Myöskin jos joku haluaa esim. silittää Lucaa ( nyt puhutaan ihan täysin vieraista ihmisistä) huomaan lähes samantien Lucan eleistä voiko ihminen silittää sitä vai täytyykö minun sanoa että tämä tyytyy vain katselemaan ja syöttelemään namia koiralle. Jos Luca pitää tästä ihmisestä samantien se monesti vienosti heiluttaa häntäänsä, ja menee pää matalammalla oma ehtoisesti iloisesti katsomaan. Jos sitä jännittää se monesti jää seisomaan antaa kyllä ihmisen olla ihan lähellä mutta monesti kääntää päätään sivulle ( poispäin ihmisestä) tällöin kun nään heti ettei Luca oikein nyt lämpiä sanon että koira ei pidä vieraiden ihmisten silittelystä ja yleensä ihmiset ymmärtävä. Kuitenkin on edelleen ihmisiä jotka eivät aina heti ymmärrä sitä että koira ei välttämättä nauti siitä että sitä kuka vaan ihminen rapsuttelee tms. tällöin saan myös hieman paheksuvia katseita. Yritän tällätteissä tilanteissa sitä, että annan ihmisille namia ja he antavat sitä Lucalle jolloin koira saa heistä mukavamman vaikutelman.

Lucaa koulutetaan paljon positiivisella vahvistamisella ja sitä pelottavissa tilanteissa vastaehdollistamalla ja totuttamalla. Kun kerron tämän asian joillekkin tulee sellainen olo, että he ajattelevat että Lucalla ei ole minkäänlaisia rajoja. Voi kyllä sillä on. Sillä on ollut pienestä asti tietyissä asioissa hyvin tiukat rajat. Esimerkiksi kylään tulevia ei rynnätä eteiseen vastaan, pöydästä ei saa mitään, ulkoa sisälle tultaessa se odottaa istuen niin kauan oven ulkopuolella että se pyydetään sisää, se odottaa aina vapaa käskyä että saa ottaa mitä tahansa syötävää, se tottelee "pois" käskyä kun se menee jonnekkin minne sillä ei ole asiaa.

Lucaa ei voi pakottaa mihinkään, koska sillä on epävarmuutta. Asiat täytyy tehdä aina niin että se on sellaisessa mielentilassa että toiminta voi onnistua. Hätäily, ärsyyntyminen ja komentelu ei auta. Tällöin koira ottaa vielä tiukemmin kieltäytyvän asenteen. Sillä että ollaan yhdessä totuteltu näihin ikäviin juttuihin vähitellen haastetta lisäten olen huomannut että koira on saanut itsevarmuutta ja luottaa vaikeammissakin tilanteissa koko ajan paremmin muhun.

Meidän elämää on oikeasti helpottanut tämä ennakoiminen ja koiranlukeminen. En edelleenkään voi sanoa osaavani lukea  koiria, mutta luulen osaavani melko hyvin lukea Lucaa. Se riittää minulle. Asioista selvää ottaminen ja opetusmetodeihin ja erialisiin teorioihin perehtyminen on auttanut näkeämää asioita erilailla. On ollut mahtavaa huomata että oma mielikin on parempi kun koira voi olla suuriman osan elämästään suuremmin stressaamatta. Uskon että pikkuhiljaa pääsemme parempiin ja parempiin tuloksiin. Joka päivä opin jotain uutta ja joka päivä tulee tarve oppia lisää näistä hienoista eläimistä.

Sen avulla että olen oppinut ymmärtämään jollain tasolla koiraani ja sen olemusta ja luonnetta olen itse muuttunut itsevarmemmaksi, hieman. Tämä on myös vastapainoisesti auttanut Lucaa koska se aistii itsevarmemman olomukseni.

Tämä oli meidän tapamme päästä eteenpäin ja oppia. Ja Lucan ansiosta olen joutunut oikeasti ottamaan asioista selvää, opettelemaan, nöyrtymään ja taas opettelemaan. Koen nyt olevani jo hieman parempi koiranomistaja kuin parisen vuotta sitten. Tähän ovat olleet osallisena kaikki ne huiput ihmistyypit jotka ovat meitä matkanvarrella auttaneet ja varmasti tulevat jatkossakin auttamaan.

Ja uskon edelleen siihen että niin monta kuin on erilaista koiraa, on myös erilaista ihmistä ja koulutustapaa. Ja itselläni ei ole niin paljon tietoa ja kokemusta että voisin kertoa mikä toimii kenellekkin, mutta meillä on nyt toistaiseksi ainakin hyvä linja.

Seuraavassa postauksessa tulee tietoa siitä minte ne rallykisat sitte menikää....